tiistai 7. elokuuta 2012


Muutaman vuoden seurattuani aktiivisesti erinäistä määrää neulontablogeja, päätin itsekin kantaa korteni kekoon. Olen 70 –luvun loppupuolelta asti tallustellut Pohjois-Pohjanmaalla, ja lukuun ottamatta yhtä vuotta Keski-Suomessa, olen tänne sitten Pohjolaan jäänyt.
Neulontaharrastuksen aloitin noin 7 -vuotiaana, Amerikan tätini johdatuksella. Muistan edelleen, kun hän osti minulle vaaleanpunaista pehmoista lankaa, josta itselleni kudoin hihattoman villapaidan. Sen jälkeen harjoitusneuleita ilmestyikin vaikka minkälaisia. Valtaosa jäikin vanhemmilleni, kun muutin kotoa, ja äiti niitä sitten purki ja keri uudelleen kerälle, ja on sittemmin työstänyt niistä erilaisia tossuja omaansa sekä sukulaisten käyttöön.
Blogeja seurattuani, olen itsekin avartanut maailmaani Novitan peruslangoista vähän muihin lankoihin (ja ihastunut!!!), sekä kaupan perus käsityölehdistä netin rajattomaan maailmaan, ja opetellut jopa englanninkielisen neulesanastonkin.
Neulomisen lisäksi aikaa kuluttaa kaksi koiraa; westie-vanhuksemme, sekä nuori, intoa täynnä oleva novascotiannoutaja. Ja jottei aika käy pitkäksi, kolme lasta, mies ja vanha rintamamiestalo keksivät aika ajoin tekemistä.  
Ja jostain siis toivon, että tällä blogillekin aikaa löytyisi. Jos ei muuten, niin ainakin kerran viikkoon koetan ehtiä päivityksiä tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti